Spiritualistit salapoliiseina: faktori Rosenqvistin tapaus

Kun vuosia sitten etsin aiheita ensimmäisille laajemmille opinnäytteilleni ja päädyin (paljolti historioitsija Marko Nenosen vaikutuksesta) länsimaisen esoterian tutkimuskentälle, joka tuolloin rymisteli myös suomalaisiin tutkijapiireihin, aloin ostella kirpputoreilta ja antikvariaateista esoteriaan liittyvää populaaria kirjallisuutta iltalukemiseksi. Näiden joukossa oli Colin Wilsonin Selvänäkijät salapoliiseina (alkuteos The Psychic Detectives: The Story of Psychometry and Paranormal Crime Detection, 1984), joka nimensä mukaisesti käsitteli tapauksia, joissa selvänäköisyyttä on pyritty hyödyntämään rikostutkimuksessa. Kirjan kirjoittanut englantilainen filosofi ja tietokirjailija oli minulle entuudestaan tuttu: tiesin, että hänen teoksensa Ovi Tuntemattomaan I-II (alkuperäisteos The Occult: A History, 1971) oli jo vuosikymmenten ajan ollut suosittu populaari johdatus okkultismin maailmaan.

Selvänäkijät salapoliiseina jätti minuun muistaakseni valjun vaikutelman. Sen aihepiiri on kuitenkin sinänsä mielenkiintoinen. Paranormaalin ja rikostutkimuksen kohtaaminen on jo vuosikymmeniä ollut peruskauraa populaarikulttuurissa: lukuisat tv-sarjat ja elokuvat käsittelevät poliisien apuna toimivia meedioita ja psyykikoita. Kuten Wilsoninkin teos osoittaa, kyse ei kuitenkaan ole vain viihteellisestä fiktiosta, vaan oletetut psyykikot ovat todellakin aika ajoin päätyneet osaksi modernien poliisilaitosten ja etsivätoimistojen arkea. Tähän on kiinnitetty huomiota myös historiantutkijoiden parissa. Esimerkiksi saksalaista okkultismia tutkinut historioitsija Corinna Treitel kertoo erinomaisessa teoksessaan A Science for the Soul: Occultism and the Genesis of the German Modern (2004) seuraavaa:

As early as 1890, the Berlin spiritualist Egbert Müller had advocated the use of mediums for criminal investigations, and by the 1920s the practice enjoyed widespread recognition in Germany. […] Police departments in Leipzig, Hannover, Braunschweig, Insterburg, and Berlin employed criminal telepaths and clairvoyants for help in solving robberies, murders, and missing-persons cases. In 1928, moreover, teams of legal experts in Iserlohn and Dortmund conducted careful experiments to determine the reliability and efficacy of mediums for criminal investigations. (Treitel 2004, 144.)

Nähdäkseni ilmiö palautuu suurelta osin esoterian ytimessä olevaan ajatukseen, jonka mukaan tiettyjen okkulttisten käytäntöjen ja kykyjen avulla voidaan paljastaa normaalitilassa olevalta ymmärrykseltä ”salattuja” asioita. Esoteerikoiden perimmäisenä tavoitteena on tavanomaisesti ylimaallisen, henkisen tiedon tavoittaminen, mutta okkulttisten voimien potentiaali on pyritty valjastamaan myös maallisempien tavoitteiden saavuttamiseen. Esimerkiksi keskiaikaisen ja uuden ajan alun rituaalimagian yksi sovellutus oli kadonneiden esineiden – ja aarteiden – etsiminen. Modernin okkultismin ja rikostutkimuksen välinen yhteys jatkaa samoilla linjoilla: jos meediot ja psyykikot voivat käyttää kykyjään salattujen asioiden paljastamiseen, miksipä he eivät voisi käyttää niitä myös kadonneiden ihmisten jäljittämiseen ja rikosten selvittämiseen? Tällaiset haaveet ovat tietenkin herättäneet kiinnostuksen ohella myös epäuskoista paheksuntaa ja armotonta pilkkaa. Skeptikot ovat saaneet siitä aiheen päivitellä ihmisten loputonta typeryyttä ja herkkäuskoisuutta.

Historioitsija Marjo Kaartinen on blogissaan nostanut esiin esimerkin käsillä olevasta aiheesta Suomen kontekstissa, nimittäin panssarilaiva Rusalkan katoamisen ja etsinnät 1890-luvun alussa. Kun Helsinki oli vielä päästään pyörällä englantilaisen materialisaatiomeedio Elizabeth d’Esperancen vierailun jäljiltä, eräässä meedioon nihkeästi suhtautuneessa lehdessä naureskeltiin, eivätkö spiritualistit voisi ehkä jotenkin auttaa laivan etsinnöissä. Mutta juuri näin spiritualistit myös tekivät, tiesivät lehdet myöhemmin kertoa: Helsingissä pidetyssä spiritistisessä istunnossa oltiin kuulemma saatu selville laivan uppoamispaikka.

Tapaus ei ollut Suomessa ainutlaatuinen. Olen oman tutkimukseni yhteydessä törmännyt muutamaan samankaltaiseen yritykseen. Tässä tutustumme porvoolaisen faktori C. H. Rosenqvistin katoamistapaukseen.

Porvoon kirjapaino- ja sanomalehtiosakeyhtiössä pitkään työskennellyt 60-vuotias Rosenqvist oli lokakuussa 1912 ollut viettämässä kosteahkoa perjantai-iltaa Seurahuoneella ja lähtenyt ennen puoltayötä kotiinsa, mutta ei ollut koskaan saapunut perille. Häntä ei oltu nähty rautatieasemalla eikä laivoilla, joten hän tuskin oli poistunut paikkakunnalta. Hänen epäiltiinkin pudonneen kotimatkallaan laiturilta jokeen ja hukkuneen, minkä vuoksi paikalla aloitettiin naaraukset. Ruumista ei kuitenkaan tuntunut löytyvän. (Esim. Uusimaa 18.10.1912)

Kun tuloksettomat etsinnät olivat jatkuneen kuukauden päivät, paikalliset lehdet tiesivät kuitenkin kertoa mahdollisesta läpimurrosta ja tieto levisi nopeasti lukuisiin lehtiin ympäri Suomen (ensimmäisenä Borgåbladet 16.11.1912, tässä Uudenmaan 18.11.1912 suomentamana):

Kerrotaan, että täkäläisten spiritistien on onnistunut kutsua esille faktori Rosenqvistin henki ja on tämä henki tällöin ilmoittanut että ruumis viruu haudattuna Itäisen Pitkänkadun vesijohtokaivantoon. Spiritistit ovat päättäneet vielä kerran kutsua faktori Rosenqvistin hengen esille saadakseen täyden varmuuden asiaan. Jos koe onnistuu ja henki edelleen vakuuttaa ruumiin olevan hautautuneena Itäisellä Pitkälläkadulla niin jättävät spiritistit kaupungin viranomaisille pyynnön kaivamisten toimittamisesta sanodulla [sic] kadulla. Tämä kuuluu uskomattomalta, mutta ainakin spiritistit itse uskovat varmasti väitteeseensä.

https://www.finna.fi/Cover/Show?id=museovirasto.898F691AE6CEBC6474C242E6F5194494&index=0&size=large
Porvoon Itäistä Pitkäkatua 1900-luvun alussa. Historian kuvakokoelma, Kustannusosakeyhtiö Otavan kokoelma. Museovirasto.

Porvoon spiritualistit eivät olleet ainoita siviilihenkilöitä, jotka pyrkivät löytämään Rosenqvistin ruumiin. Naarauksia joella suoritettiin poliisin ohella myös yksityishenkilöiden toimesta. Etsijöitä motivoidakseen eräät yksityishenkilöt – todennäköisesti omaiset – lupasivat 100 markan palkkion Rosenqvistin ruumiin löytäjälle (Borgåbladet 19.11.1912).

Spiritualistien saamat tiedot osoittautuivat kuitenkin virheellisiksi: Rosenqvistin ruumis löydettiin sittenkin joesta joulukuun alussa. Vainajan kukkaro rahoineen oli tallella eikä ruumiissa näkynyt väkivallan merkkejä. Tästä pääteltiin, että kyse todellakin oli tapaturmasta. (Uusimaa 4.12.1912; Borgåbladet 5.12.1912). Samaan lopputulokseen päätyi kuolemansyyntutkinnan tuloksia käsitellyt raastuvanoikeus (Uusimaa 27.1.1913).

Spiritualistien epäonnistuminen ei jäänyt huomaamatta lehdistön koiranleuoilta. Muun muassa sosialidemokraattien paikallinen äänenkannattaja Työläinen tarttui heti asiaan kirjoituksella ’Henki puhui’, jossa spiritualistien puuhille naurettiin armottomasti (Työläinen 6.12.1912). Kirjoitus antoi myös mielenkiintoista lisätietoa Rosenqvistin etsintävaiheen tapahtumista:

Hengen ilmotus otettiinkin varteen ja ruvettiin kaivamaan Itäiseltä pitkältä kadulta. Kenen toimesta tätä hengen määräämää kaivantotyötä on toimitettu, emme tiedä, vaan poliisin valvonta on sille kuitenkin antanut virallisen leiman.

Kaivauksien toteuttamisesta poliisin valvonnassa mainitsivat myös muut lehdet (esim. Uusimaa 6.12.1912). En ole kuitenkaan löytänyt asiasta tarkempia tietoja. Ketkä Itäisellä Pitkälläkadulla oikeastaan maata kaivelivat? Ja mikä oli paikallisen poliisilaitoksen rooli asiassa? Nämä kysymykset jäävät tässä vaille vastausta. Mutta mikäli kaivaukset todella tapahtuivat, on tästä pääteltävä, ettei sprititualistien henkimaailmasta saamaa vihjettä ainakaan täysin torjuttu viranomaistaholla.

Työläisen kirjoittaja jatkoi kuvaustaan spiritualistien pettymyksestä ruumiin löydyttyä:

Minä luulen, että jos ruumis sattumalta olisi löytynyt I. pitkältäkadulta, niin Porvoosta olisi tullut spiritistien ja muiden uskovaisten Uusi Jerusalemi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Ruumis löytyi kuin löytyikin joesta, johon ensimäiset ja suurimmat etsimisyritykset kohdistettiin. Henki ei siis ollut tiennyt ruumiinsa olinpaikkaa tai ei ollut sitä niin tarkkaan muistanut, jota otaksumaa tukee se seikka, että henki oli ruumiista lähtiessään hieman humalassa.

Kirjoittaja kehotti – surevien omaisten mielestä ehkä varsin mauttomasti – spiritualisteja antamaan Rosenqvistille palautetta tämän paikkaansapitämättömistä väitteistä:

Tästä hengen muistamattomuudesta on aiheutunut ankara isku spiritismille ja henkiin uskomisille. Ehdottaisin että spiritistit manaisivat hengen uudelleen puheilleen ja antaisivat hänelle aika sapiskan tällasesta huolimattomuudesta, sillä jos kaikki henget tekivät tällasia tekkamaisia [?sic], niin pian kaikki henkevyys tästä muutenkin aineeseen kiintyneestä maailmasta katoisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s