Kuka oli Ville Musta?

Nina Kokkisen tuore väitöskirja Totuudenetsijät: vuosisadanvaihteen okkulttuuri ja moderni henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa ( Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C: Scripta lingua Fennica edita. Turun yliopisto 2019) on huomattava tapaus suomalaisen esoterian tutkimuksessa. Teos avaa näihin ns. Suomen taiteen kultakauden toimijoihin uuden näkökulman tulkitsemalla heidän teoksiaan 1900-luvun taitteen yleiseurooppalaisen ’okkulttuurin’ kautta. Ajalle ominaiset esoteeriset liikkeet, kuten spiritualismi ja teosofia, kiinnostivat heitä suuresti ja painoivat moniulotteisia jälkiä heidän työhönsä. Gallen-Kallela, Halonen ja Simberg eivät kuitenkaan olleet tässä suhteessa mitenkään poikkeuksellisia aikansa edustajia: esoteria oli merkittävä osa ajan kulttuuria yhteiskunnan kaikilla tasoilla sivistyneistöstä työläisiin.

Oma tutkimukseni ei varsinaisesti liity esoterian ja taiteen välisiin kytköksiin. Jalo-Kiven sosiaalisia piirejä kartoittaessani olen kuitenkin törmännyt myös muutamiin taidepiireissä liikkuneisiin henkilöihin, jotka omalta osaltaan kuvastavat esoterian ja taiteen limittymistä 1900-luvun alun Suomessa. Tässä esittelen yhden tällaisen hahmon: Ville Mustan.

Törmäsin Mustan nimeen Jalo-Kiven ja hänen toisen vaimonsa Idan asunnolla Tampereella 8.–10. helmikuuta 1911 järjestettyjen psykometristen istuntojen yhteydessä. Psykometrialla viitataan yliaistilliseen kykyyn, jonka avulla mediaalisesti herkkä ihminen voi esineitä koskemalla saada tietoa niiden historiasta ja omistajista. Meediona istunnoissa toimi englantilainen Alfred V. Peters, joka oli hyvin tunnettu hahmo Suomen esoteerisissa piireissä. Suomenkielisten teosofien johtohahmo Pekka Ervast oli ystävystynyt hänen kanssaan Tukholmassa vuonna 1901 ja miehet olivat sittemmin kirjeenvaihdossa. Peters vieraili Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1908, jolloin hänet kutsuttiin Sällskapet för Psykisk Forskning toimesta Helsinkiin pitämään psykometrisia istuntoja. Yhteyshenkilönä toimi Ervast, joka oli myös SPF:n jäsen. Ilmeisesti näihin aikoihin Peters tutustui myös Jalo-Kiveen. Sittemmin Peters vaikuttaa pitäneen yhteyttä suomalaisten teosofisen ohella myös suomalaisiin spiritualisteihin, joiden edustajanakin hän toimi Englannissa järjestetyssä spiritualistien kansainvälisessä kokoontumisessa.

Vieraillessaan Suomessa seuraavan kerran kevättalvella 1911 Peters käväisi myös Tampereella, minne Helsingissä kaksi vuotta aiemmin perustetun Suomen Spiritistisen Seuran päämaja oli siirtynyt seuran puheenjohtajana toimineen Jalo-kiven muutettua kaupunkiin vuoden 1909 lopulla. Peters kirjoitti (tästäkin) vierailustaan suomalaisten teosofien ja spiritualistien luona englantilaiseen spiritualistiseen lehteen Lightiin, jota luettiin myös Suomen esoteerisissa piireissä. Hän ei tosin mainitse Jalo-Kivien asunnossa pidettyjä psykometria-iltamia. Näitä kuitenkin selostettiin pariskunnan toimittamassa aikakauslehti Spiritistissä.

Spiritistin selostuksesta saa jonkinlaisen kuvan istuntojen käytännöistä. Ennen istunnon alkamista pöydälle asetettiin esineitä, ”joita haluttiin medion psykometreerattavaksi”. Näiden esineiden joukossa oli myös taiteilija Ville Mustalle osoitettu kirje. Peters tarttui kirjeeseen ja piteli sitä hetken käsissään. Vaikutelma kirjeen lähettäjästä, jota hän ei ollut milloinkaan tavannut ja josta hän ei tietänyt mitään, alkoi psykometrisen vaikutuksen kautta hahmottua hänen mielessään:

”Tästä tulee rikkinäinen, hajanainen tunne jostakin, joka tahtoo tehdä kaikkea yhdellä kertaa – mutta ei saa aikaan paljoakaan kätevyydellä. Hän on kuin nuppu, joka puhkeaa, mutta ei synnytä siementä. Te ihailette tätä henkilöä, te olette hurmaantuneet häneen, rakastatte – hän ei tule tekemään paljoa tässä maailmassa – pitäisi tehdä eikä puhua tekevänsä. Tämän kirjeen kirjoittaja on kykenevä kirjoittamaan artikkeleita – on taiteellinen – tuntee teitä kohtaan myötätuntoisuutta. Hän on henkilö, joka aina alkaa, ei koskaan lopeta – höyrykone, jossa höyry juoksee kaikenlaisista pikkureijistä pois – tuntee tällaisen tunteen.” (Spiritisti 31-33/1911)

Kuka kirjeen oli Mustalle kirjoittanut? Taiteilijakollega? Sukulainen? Rakastettu? Ei tietoa. Entä oliko Petersin kuvaus osuva? Epäilemättä – ainakin mikäli Spiritistin selostusta on uskominen: ”Yleensä onnistuivat kaikki lausunnot paikalleen ja oikein – ainoastaan yhden lausunnon loppu on pöytäkirjoissa merkitty: epävarma, tämäkin sentähden kun ei asianomainen henkilö itsekään tietänyt asianhaaroista.”

Entä kuka oli itse tämä taiteilija? Kuka oli Ville Musta?

Ensimmäiset vihjeet löytyivät Wikipediasta ja kuvataiteilijamatrikkelista. Ammatti- ja koristemaalari Ville Musta (ent. Mykkänen) syntyi Kuopiossa vuonna 1886. Hän kävi Helsingissä Taideteollista keskuskoulua vuosina 1902–1903 ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulua vuosina 1903–1906. Depyyttinsä taiteilijana hän teki vuonna 1905.

Lisätietoja taiteilijasta löytyi Kansalliskirjaston toimesta digitoiduista sanoma- ja aikakauslehdistä. Alla esittelen joitakin nopeasti kasaan haalittuja löydöksiä ja niistä tekemiäni tulkintoja. (Mainittakoon, että en ole suuremmin perehtynyt taidehistorialliseen kirjallisuuteen, joten en osaa sanoa, löytyisikö sieltä mainintoja Mustasta.)

Musta (hän vaihtoi nimensä virallisesti vuonna 1910) muutti Tampereelle ilmeisesti 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Joitakin hänen maalauksiaan oli ollut esillä aiempina vuosina Helsingissä, mutta ilmeisesti ensimmäisen suuremman näyttelynsä hän järjesti Tampereella Näsilinnan museossa syksyllä 1910. Näyttely sisälsi viitisenkymmentä teosta, laatukuvia, maisemia ja muutamia muotokuvia. Ainakaan Kansan Lehden (4.10.1910) arvostelu näyttelystä ei ollut erityisen imarteleva. Taiteellaan Mustan arveltiin tavoittelevan ”jotakin samantapaista kuin Rissanen ja Gallen-Kallela; maisemat, etenkin jotkut talvimaisemat muistuttavat viimeksimainitun tunnettuja tauluja, sisusta- ja muotokuvat taasen edellistä.”

Vuotta myöhemmin Musta asetti teoksensa näytille Helsinkiin. Heimolan talolla pidetyssä yksityisnäyttelyssä oli esillä yli viisikymmentä taulua vuosilta 1906-1911. Muotokuvia oli erään selostuksen mukaan kuusitoista ja laatukuvia muutamia, mutta useimmat teokset olivat maisemakuvia Tampereen ympäristöstä ja merenrannikolta. Lisäksi näyttelyyn kuului kapealle kankaalle maalattu vihertävä salin seinäkoriste eli friisi, jonka aiheena oli pyrstötähti ja joka oli huomattavat kaksikymmentäkuusi metriä pitkä.

Näyttely sai onnettomat arvostelut. Esimerkkinä olkoon Fredrik J. Lindströmin katsaus Valvojassa (12/1911). Lindström muisti Mustan esitelleen joitakin töitään Helsingissä aiemminkin. Hän jatkoi: ”Teosten lukumäärästä – 55 – päättäen hän ei ole ollut joutilaana ja sehän on kyllä tunnustuksen arvoista. Ikävä kyllä, ei samaa voi hetikään sanoa hänen taiteellisista saavutuksistaan, jotka käsittääkseni olivat suurimmalta osaltaan aivan keskinkertaisia ja siitä allekin.” Myös tamperelaisen Aamulehden (1.11.1911) kriitikko oli käynyt tarkastamassa Tampereella jo tunnetun Mustan näyttelyn. Hänkin tyrmäsi näyttelyn taiteelliset ansiot. Tässä nostan esiin vain Mustan esoteerisista kiinnostuksista mielenkiintoisesti vihjaavan katkelman:

”Muistuu mieleeni vielä eräs taulu: ”hyvät henget” oli sillä nimenä, ja se kuvasi jotain taiteilijan teosofia-käsitettä: kahta utumaista haamua hautakummun yllä. Tässä hänen ajatuksestaan puuttuu tarpeellista painoa ja tukevuutta muutenkin, se kestää ehkä moisen unettavan huminan, vaan tuskinpa esim. m i t ä ä n Kallelan tapaista, joka antaisi sille kestävän vauhdin yli ajan ulappain.

Hento ja eteerinen hra Musta luullakseni on jo muutenkin, ei vain koettaessaan mietiskelyillä ja allegorisilla tempuilla selvitellä elämän ja kuoleman arvoituksia. Moisten taipumustensa vastapainona hänellä ei liene riittävää mielen joustavuutta, niin että se voittaisi yksitoikkoisen melankoolisen tunnelmoimisen; heiveröisen epävarmalta kun tuntuu hänen todellisuusvaistonsakin.”

Arvostelunsa Aamulehti lopetti seuraavasti, ehkä jokseenkin myötätuntoisesti taiteilijaan suhtautuen, mutta kuitenkin hänen taiteensa tylysti lytäten:

”Kaiketi hän kyllä tuntee itsekin antinsa vajavuuden, mutta toivoo – eikä ehkä suotta – että siitä joillekuille muillekin olisi jotain viihdytystä. Onhan hän ennen muuta hentoisten mielialojen, aavistelujen ja sielun levottomuuden tulkitsija. Hämyinen alakuloisuus väreilee yksitoikkoisessa tahdissa läpi koko tämänkin ”kokoelman”, heräten mieleen pääasiassa omien murheiden ja kohtalojen muistoina. Mutta tämän hän antaa v i l p i t t ö m ä s t ä sydämestä, jolle antamisen ilo on palkka itsessään. – Herra Ville Mustasta voi suoraan sanoa, että hän on yksinäinen ilmiö nuorten taiteilijain joukossa. Hän on aivan riippumaton vaihtelevista muotivirtauksista. Hän ei matki ketään eikä kenenkään tee mieli häntä jäljitellä.”

Vuoden 1911 lopulla Musta raijasi näyttelynsä kotikaupunkiinsa Kuopioon, missä hän sai paikallisilta lehdiltä suopeampaa arvostelua. Savossa (28.12.1911) muuten mainitaan, että ”useat alan asiantuntijat, mm. Akseli Gallen-Kallela” olisivat antaneet myönteisiä lausuntoja Mustan teoksista. Samassa kuitenkin todetaan, että taiteilija oli hyvin halukas myymään teoksiaan kotikaupunkinsa suosiollisille asukkaille – jopa tuntuvasti alennetuin hinnoin –  joten ehkä kyse oli vain mainospuheesta, jolla rahapulasta kärsinyt taiteilija pyrki herättämään ostajien mielenkiintoa. Mutta mene ja tiedä, ehkä Gallen-Kallela ja muut kovat tekijät tosiaan tunsivat Mustan ja näkivät hänessä potentiaalia. Ehkä kriitikot eivät vain ymmärtäneet Mustan taidetta. Vaikea sanoa.

Mustalla oli vielä ainakin keväällä 1912 kaksi taulua Turun taideyhdistyksen näyttelyssä. Tämän jälkeen en ainakaan nopealla kaivelulla ole löytänyt tietoja hänen myöhemmistä näyttelyistään. Hänen taiteelliset pyrkimyksensä alkoivat ilmeisesti painottua enemmän taideteolliselle puolelle. Seuraavilta vuosilta on tietoja, että hän suunnitteli mm. verhoja ja maalasi kulisseja näytelmiin. Hän esiintyy myös satunnaisena kuvittajana eri lehdissä (etenkin työväenlehdissä), ja löytyypä häneltä muutamia nykyään sarjakuviksikin laskettavia tekeleitä. Vuonna 1915 hän alkoi suunnitella ja tuottaa liikemiesveljensä T. Mykkäsen kanssa puuleluja. Leikkikalut valmistettiin ensin Vilppulassa eräässä huonekalutehtaassa. Vuonna 1917 lelujen tuotanto-oikeus siirtyi T. Mykkäsen ja kumppaneiden vastaperustamalle teollisuusyritykselle Oy Terälle. Musta otettiin mukaan taiteelliseksi valvojaksi. Mustan myöhemmistä vaiheista en tiedä paljoakaan. Vuonna 1930 hän muutti Vilppulaan, missä hän kuoli varsin nuorena vuonna 1932.

Palataan takaisin vuoden 1911 psykometriseen iltamaan. Päättelen sumeilematta, että mikäli Ville Mustalle osoitettu kirje oli mukana istunnossa, oli paikalla myös itse taiteilija: Petershän puhuttelee suoraan kirjeen omistajaa sitä psykometrisesti ”lukiessaan”. Tästä taas päättelen yhtä kursailematta, että mikäli hän istui Jaakko ja Ida Jalo-Kiven asunnossa – joka muuten oli samalla Spiritistin toimitus – tunsi hän näistä ainakin jommankumman ja pyöri siten ainakin spiritualistien piirien liepeillä. Ylipäätään päättelen, että Musta oli ainakin näihin aikoihin ja ainakin jossain määrin kiinnostunut esoteerisesta henkisyydestä. Myös edellä mainittu maalaus Hyvät henget – jota kuvaillessaan Aamulehden kriitikko viittasi teosofiaan – puhuu tämän puolesta. Mielenkiintoinen on niin ikään edellä mainittu pyrstötähti-friisi. Mahtoiko aiheen taustalla olla jonkinlaista avaruuden ihmeellisyyksien esoteerista tulkintaa, kuten mm. Gallen-Kallelalla (ks. Kokkisen väitöstutkimus), johon Mustaakin verrattiin?

Mainittakoon lisäksi, että (ilmeisesti vuonna 1911) Musta maalasi kopion Tampereen tuomiokirkon alttaritaulusta, Magnus Enckellin Ylösnousemuksesta. Ainakin lehtien mukaan Enckell itse tarkasti ja hyväksyi kopion, joten tuskin se aivan onneton oli. Myös Enckellin taiteessa voidaan havaita esoteerisia vivahteita. Kokkinenkin kertoo suunnitelleensa aluksi ottavansa hänet mukaan väitöstutkimukseensa, mutta päätyi rajaamaan hänet tutkimuksensa ulkopuolelle lähinnä sen vuoksi, että Enckellin kristillisiin ympäristöihin (jotka ovat väitöstutkimuksen varsinaisena fokuksena) tekemiä maalauksia on Ylösnousemuksen ohella niukasti (Kokkinen 2019, 27, alaviite 61). Enckell mainitaan kuitenkin väitöstutkimuksessa useammassakin kohdassa. Kokkinen myös mainitsee, että Enckellin esoteerisia puolia on tutkaillut jonkin verran Juha-Heikki Tihinen väitösteoksessaan Halun häilyvät rajat. Magnus Enckellin teosten maskuliisisuuksien ja feminiinisyyksien representaatioista ja itsen luomisesta. (Taidehistoriallisia tutkimuksia 35. Helsinki: Taidehistorian Seura 2008).

Mustan uskonnollisista aatoksista on myös muita viitteitä. Keväällä 1911 hän piti Tampereella luennon ”Jumalanpalveluksestamme”. Ei ole tietoa, mitä esitelmä sisälsi, mutta mikäli Musta oli yhtään samoilla linjoilla kuin Jalo-Kivi näissä asioissa, esitelmän voidaan olettaa kritisoineen kirkollisen kristinuskon hengettömyyttä. Hieman suorempia viitteitä saadaan lyhyestä kirjoituksesta ’”Joka päivä”’, jonka Musta julkaisi nuorkirkollisessa Kotimaassa (50/1912). Kirjoituksen lähtökohtana oli jae Uudesta testamentista.

”Ja Hän sanoi kaikille: Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, kieltäköön hän itsensä ja ottakoon ristinsä j o k a  p ä i v ä ja seuraatkoon minua. – Luuk. 9: 23.

Onhan meissä ihmisissä hyvin paljon niitä, jotka periaatteessa ovat sitä mieltä, että pitäisi seurata Kristusta. Mutta sen sijaan ei ole paljon niitä, jotka todellakin Kristusta seuraavat käytännöllisesti itse teossa. Kuitenkin Kristus ylläolevassa lauseessa sanoo: – ottakoon ristinsä ”j o k a  p ä i v ä.” Ymmärtääksemme Kristus tällä tarkoittaa, että häntä on seurattava käytännöllisessä elämässä joka päivä.

Herra sanoo, että hänen seuraamisensa on itsensä kieltämistä ja ”ristin” ottamista.

Nykyinen maailmanjärjestys tuo omat vaivansa ja ristinsä Jeesuksen seuraajille.

Tavallisesti ensimäisiä vastuksia on pilkka. Jos otamme pilkan alaisina kantaaksemme ristin, niin emme suutu pilkasta, vaan annamme sen pilkkaajille anteeksi.

Sitten tulee kysymys taistelusta käytännöllisessä elämässäsi itsekäitä periaatteita vastaan. Hallitako vai palvella, komentaako vai totella, etsiäkö omaa vai toisen parasta? Tässä ala, jossa on opittava ottamaan risti joka päivä ja seuraamaan Herraa. Näin olemme Herran todistajia elämällä – eikä vain sanoilla. Näin kasvatamme itseämme todellisiksi Kristuksen seuraajiksi, joita Henki hallitse. Ja kun Henki ihmistä hallitsee, niin hänellä on rauha ja sisäinen lepo. Hänelle on uskonsa todella onneksi, sisäiseksi tyydytykseksi. Mutta ken ei seuraa Jeesusta eikä ota ristiänsä, hänelle ei uskonsa myöskään onnea eikä sisäistä lepoa anna.”

Kirjoitus vaatii sitoutunutta, jokapäiväistä Jeesuksen seuraamista vastuksista huolimatta. Tällaista voimakasta uskonnon toteuttamista arkisessa elämässä vaadittiin yleisesti ajan uususkonnollisissa liikkeissä, mm. Leo Tolstoin uskonnonfilosofisiin kirjoituksiin pohjaavassa ”tolstoilaisuudessa”, joka kietoutui usein yhteen esoteerisen henkisyyden kanssa. Mainittakoon myös, että sekä teosofia että spiritualismi tulkittiin Suomessa yleensä hyvin kristillisesti. Mustan kristillinen paatos onkin helposti sovitettavissa yhteen ajan esoteerisissa piireissä liikkuneiden aatosten kanssa.

Kaikesta päätellen Musta oli ainakin 1910-luvun alussa voimakkaan uskonnollinen taiteilija, jonka uskonnollisuus haki innoitteita myös ajan esoteerisista liikkeistä. Jätän tämän henkilön näillä maininnoilla odottamaan myöhempiä tutkimuksia.

PS.

Tällainen näkymä suututti Helsingin kulttuuriväkeä Ateneumin pihamaalla vuonna 1915:

”Monien näyttelyjen jälkeen, joita on ollut järjestettynä Ateneumiin, on usealta taiteilijalta jäänyt teoksia takaisin perimättä. Näitten noutamisesta on kuulemma ollut useita ilmoituksia sanomalehdissä, mutta kun kaikesta huolimatta ei niitä ollut korjattu, oli ”päättäväinen” intendentti antanut lyhyesti käskyn vahtimestareille siirtää teokset pihalle. Ja nämä näkyvät tehneen sen mahdollisimman suurella hävitysinnolla.” (Uusi Suometar 30.9.1915.)

Kasassa lojui pilalle menneitä veistoksia ja maalauksia useilta taiteilijoilta, mm. Ville Vallgrenilta. Eräistä kehyksistä, joista maalaus oli ilmeisesti repeytynyt irti, luettiin myös Ville Mustan nimi.